Lapsuudenperheeni jouluperinteisiin kuului joulurauhan julistamisen seuraaminen. Selväksi tuli, että jos temppuilisi, siitä voisi seurata jotain erityisen ankaraa.

Mielestäni tuo julistuksen kohta oli lasten kiristystä ja uhkailua. Miksi juhlapäivinä pitäisi vaatia tai rangaista normaalia enemmän? Mikseivät normaalit säännöt riitä?

Tutkin asiaa. Käsittääkseni joulurauhaa ja sen ankaruutta on oikeasti aikoinaan tarvittu aikuisille, muun muassa siksi, että juhlapyhien mahdollistama vapaa-aika olisi muutoin voinut liikaa lisätä levottomuuksia. Ymmärtääkseni tällä julistuksella ei kuitenkaan enää ole ollut mitään oikeudellista merkitystä vuoden 1889 jälkeen.

Nyt aikuisena en tahtoisi asettaa joululle – enkä millekään muullekaan juhlalle – kovin suuria tavoitteita. Helpommalla pääsee, kun ei odota mitään ihmeellistä.

Toisaalta: joulu on ihmeellinen. Se on täynnä voimaa, iloa ja valoa. Aivan siitä riippumatta, millä mielellä itse olen.

Moni jouluni onkin ollut omalla tavallaan vajaa ja rosoinen. Mutta eihän joulun sanoma siitä ole himmentynyt. Ehkä jopa päinvastoin?

Meillä on upea maa: täällä saa viettää joulua tai olla viettämättä – aivan miten itse tahtoo. Ainakin aikuisena ja ainakin osittain. Sen, että näkee ja kuulee ympärillään sellaistakin, mihin ei itse usko, ei tarvitse antaa pahastuttaa.

Sitä paitsi harva asia on kovin yksioikoinen. Minä en esimerkiksi usko tonttuihin, mutta silti aina jotenkin tonttuilen. Ei siinä ole järkeä, mutta harvoinpa ihmisen elämä kovin johdonmukaista onkaan.

Meillä on monenlaisia uskontoja ja käsityksiä – sekä uskomatonta käsittämättömyyttä.

Minä vietän joulua Jeesuksen syntymäjuhlana. Mutta millainen Jeesus oli lapsena? Kiukutteliko hän?

Kyllä. Näin uskon. Hän oli ihminen. Välillä heikko, väsynyt ja vihainenkin. Kuten me kaikki.

Minulla on tuttavaperheitä, jotka eivät ota lapsiaan mukaan sellaisiin aikuisten juhliin ja muihin tilaisuuksiin joihin voisivat, koska lapset eivät kuulemma osaa käyttäytyä. Yksittäisissä tilanteissa se saattaakin olla mainio ratkaisu, koska ovathan riiviöt kieltämättä ärsyttäviä. Jouluakin olisi mukavinta viettää rauhallisessa seurassa. 

Mutta kuinka ja koska ne lapset sitten oppivat tavoille, jos eivät pääse harjoittelemaan? Ei joulukirkossa tai joulupöydässä tarvitse istua alusta loppuun paikoillaan, mutta kyllä keskittymistä mielestäni kannattaa kohtuudella vaatia ja opettaa. 

Joulu on lasten juhla. Ja aikuisten. Meidän kaikkien.

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Ylöjärven Uutisten Jouluviestissä 12.12.2018