Kohta on talvi. Silloin on kylmää – ja siitä seuraa erinäisiä sattumuksia.

Viime talvina omakotitalomme ulkoroskiksen kansi on toistuvasti jäätynyt kiinni. Se on kiusallista, kun ensin olemme keittiössä täyttäneet sekajätepussia, joka jo hieman tuoksahtaa, ja sitten sitä ei meinaakaan saada sijoitetuksi eteenpäin.

Ensimmäisen jäätymisen tapahduttua luotin heti sosiaalisen median voimaan. Facebookissa sain ohjeen, että napakka potku kylkeen (siis roskiksen kylkeen) yleensä auttaa. Kokeilin. Potkaisin ohi.

Seuraavaksi naputtelin kantta vasaralla. Ei auennut edelleenkään. Paistinlastalla onnistuin jonkin kerran vääntämään auki.

Puolisoni ehdotti roskiksen siirtämistä sisälle: siellä se takuuvarmasti sulaisi. En suostunut.

Hänen viimeisin ehdotuksensa oli paras: roskis autokatokseen. Se toteutettiin. Tietysti velmuilin koko lopputalven siitä, että meillä isäntä ajaa autonsa roskakatokseen.

Mutta idea oli tosiaan kaikin puolin mainio. Katoksessa kansi jäätyi harvemmin ja vähemmän tiukkaan kuin taivasalla. Sitä paitsi roskapussin vientimatka lyheni puoleen ja lumityöt helpottuivat.

Aiemmin olimme saaneet myös monenlaisia vinkkejä, kuinka kannen alle voi asetella vaikkapa köyttä tai pahvia. Ulkoroskiksen kantta ei kuitenkaan mielestäni saa virittää raolleen. Silloinhan esimerkiksi rotat ja linnut pääsisivät sinne mellastamaan.

Eläimet ovat ovelia. Erään tuttavani autoon oli tunkeutunut hiiriä syömään hänen sinne jättämiään makeisia. Erittäin epämiellyttävää.

Minullakin oli ennen tuota uutista ollut autossani karkki- ja pähkinäkätköjä. Huolestuin: mitä jos ajaessani jyrsijä yhtäkkiä hyppäisi syliini? Viime aikoina olenkin alkanut siivota autoni eväsvarastoja. En enää uskalla säilyttää autossa edes tyhjiä tölkkejä – banaaninkuorista puhumattakaan.

Toinen tuttavani oli unohtanut suklaalevyn autonsa takakonttiin kesähelteillä. Se suli ja tärveli muun sinne jätetyn omaisuuden.

En tiedä, joutuivatko suklaiset tavarat roskiin vai pystyttiinkö ne vielä pelastamaan. Mutta sen tiedän, että suomalaiset kotitaloudet heittävät vuosittain ruokaa pois jopa puolen miljardin euron arvosta. Siis viidensadan miljoonan! Miksi ihmeessä? En ymmärrä.

Meillä ei ruokaa kerta kaikkiaan jää yli. Tai kun joskus jää, se syödään kyllä pian. Tähteet hyödynnetään. Ei laiteta hävikkiin.

Ehkä olen liian pihi heittämään ruokaa roskiin. Olkoon miten vaan, mutta olkoon tämä myös yksi äärimmäisen helppo arkinen tapa edistää kestävää kehitystä.

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Ylöjärven Uutisissa 25.9.2019.